Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja

Täällä voit lukea meidän perheen uusimpia kuulumisia,treenailua sekä tuloksia. Kuvia ilmestyy todennäköisesti myös käsitöistäni ja sisustamisesta jotka ovat lähellä sydäntäni.

Seuraa blogia Bloglovin'lla
Meidän karvakuonot
09.02.2010 - 16:00

Siinäpä otsikossa tuli oleellinen:)meidän perhe siis lisääntyi pikku miehellä ma 25.1 klo 7.08. Pituutta 51cm ja painoa 4070g. Kyllä se tuo oman lapsen syntymä on aina yhtä ihana ja herkistävä kokemus. yhtäkkiä meidän nelihenkinen perhe on muutunutkin pienen ihmisen myötä viisihenkiseksi. 

Synnytys oli nopea, vaikkakin Sunnuntaina kävimme olemassa synnytyssalissa kuusi tuntia. Mitään ei tuossa juuri tapahtunut ja supistuksetkin laantuivat. Olisivat pistäneet osastolle mutta sanoin et haluan kotiin nukkumaan ja rentoutumaan. Kotona olimme noin klo 22 ( onneksi lapset jäi mummulaan hoitoon). Nukkumaan menimme noin klo 24. Klo 3.30 heräsin omaan huutoon kun tuli niin kipee supistus. Tunnin kellotin supistuksia ja väli oli n. 5min. vähän ennen 4.30 herätin Jarmon kahville ja viideltä oltiin jo sairaalassa. Eipä ole ennen ollut noin tuskaista matkaa ii-Oulu. Olin jo 7cm auki ja puudutuksia ei kerinnyt saamaan muuta kuin kohdunkaulan puudutteen  joka ei auttanut yhtään mitään. Ilokaasu putkikin oli rikki joten turhaan hain helpotusta siitäkään. Melkein ku luomuna ois synnyttäny.Ehdimme siis salissa olla parisen tuntia ennen ku poika syntyi. Synnytyksen kokonaiskesto klo 3.30 laskien oli siis vajaa 4 tuntia. Nikeltä se oli 17h ja Eveltä 9h. Tämän halusin siksi kirjoittaa tänne kun käsittelen itse tuota ponnistusaiheen tuomaa paniikkia. Eli kirjoittaminen auttaa käsittelemään sitä. Synnytys eteni niin nopeasti että en uskaltanut ponnistaa silloin kun sitä olisi saanut jo tehdä.  vauva on erittäin tyytyväinen ja terhakka. Katseella seurailee ja kuuntelee meidän höpötyksiä.  Alussa rytmi oli vähän sekaisin eli yöt valvottiin ja päivät nukuttiin tai siis vauva nukkui. Mutta nyt rytmi on muuttunut ja kaikki menee muutoinkin hyvin.

Koirankarvoja meillä nyt siis lentää ihan tosissaan ku kaikki kolme tyttöä alkoi puottamaan karvaansa. Treeneissä oltiin jo viime viikolla viikko synnytyksestä. Ei tehty ku pieniä pätkiä. Tänään ajattelin jo kokeilla vähän juoksemista kun oma olo on hyvä. Sunnuntaina käytiin Niiskun kanssa shelttien nätötreeneissä activehallilla, Ekaks ajattelin et mitähän siitä tulee mut Niisku yllätti mut. Oppi heti mikä on seiso käsky ja remmissäkin osasi kulkea melkosen hyvin. pitää viel treenata jos sen johonki näyttelyyn kesällä ilmottas.

Allapa on muutama kuva meidän uusimmasta pikku-ukkelista ja ylpeistä isosiskosta ja veljestä:)

Poju n. 1.5vkoa

Tässä on just tultu sairaalasta kotiin ja Niisku tutustuu tuhisevaan tuliaiseen:)

Isosisko Eveliina 3,5v ja pikkuveli

Isoveli Niklas 5v ja pikkuveli

14.01.2010 - 16:36

Viikonloppuna ulkoiltiin ja testattiin uutta kameraa.

Koko jengi kerranki yhdes koos

Belgipoppoo Fiia n.7v , Jami 11,5v ja Lumi vajaa 3v

Fiia the kukkulan kuningatar

Lumi 

Lumi the lumiturpa

Me ollaan touhuiltu kaikenlaista pientä. Mulla on puhtia ihan erilailla ku kouluaikana. Ihana ku ei ole aikasia aamuherätyksiä ja on aikaa perheelle ja koirille. Treeneissäkin on viel käyty pikkupätkiä tekemässä. Tai itse asiassa Niiskun kanssa viime viikolla juostiin viel 6 esteen rata. ja neiti meni kyl oikeen mallikkaasti, Mahan ku saan eestä ni päästään tosissaan treenaamaan kisoja varten. 

tänään käytiin lasten ja koirien kanssa haukkiksella ja treffattiin siellä Henna kera koiriensa. Olipa kiva nähdä Pimuakin pitkästä aikaa. Oli belgeillä kova vauhti ja kisuaminen.Niisku mukana niin ku yks belgeistä. Tuolle pikku koiralle luulis tulevan hyvät lihakset kun belgien peräs juoksee umpihangessa. 

Kaikki ois nyt vauvaa varten valmiina. Sairaalakassikin pakattuna odottaa lähtöä.  Tässäpä tämän hetken kuulumisia!

04.01.2010 - 10:02

Pitkäsä aikaa ehtii kirjoittelemaan. Jarmokin oli parin viikon lomalla niin tun tuntui et aika meni ihan siivillä. Joulu ja uusi vuosi vietettiin mun vanhemmilla. Ennen Joulua oli  valmistumiskakkukahvitukset ja vielä kerran kiitos minua muistaneille!!! lahjarahoilla ja korteilla osttin itselleni uuden kellon, sormuksen ja korvakorut.

Koiratkin on ihan vaan lomaillut, ei ole tullut yksin lähdettyä hallille treenaamaan. Kovahan tuo olisi kisa ja treeni-into niin itsellä kun koirillakin.

Vauva alkaa olemaan lähtöasemissaan joten synnytys voi olla milloin vaan. kyllä on semmosia merkkejä ilmassa jotta luulen että ei mene helmikuulle. Katsotaan ni puoli välis helmikuuta joudun sit käynnistykseen ku näin sanon:)

Saumurinkin olen saanut toimintakuntoon joten nyt alkaa ilmestymään blogiin toivon mukaan myös kuvia käsitöistä. Ensimmäisenä tekolistalla on vauvalle housut ja koirille viilennysloimia kun kankaat on valmiina.

Ja kisakalenterikin on päivitetty sekaan on mahtunut muutama näyttelykin ja toivottavasti mukaan tulee vielä jotain muutakin;) Pari tavoitetta tälle vuodelle on Fiialle nollavoitto jotta karsintoihin päästäis sekä nuorison kisauran aloitus.

mutta tässäpä tämän hetken kuulumisia kertokoon kuvat viel jotain.

Mahaa RV 35 ( yhtä matalalla maha kuin Nikestä ja Evestä pari viikkoa ennen synnytystä)

Niiskun kasvattajalle tein lahjaksi kassin (elämäni ensimmäinen kankaanpainanta työ)

Niiskun lemmikkirotta ( Hällä on noita ihania lemmekkejä toi rotta, possu ja Haisunäätä( jonka jolupukki toi)

Tytöt joulutunnelmissa ( Jami ei halunnut kuvattavaksi vaan mielummin kerjäs makupaloja)

09.12.2009 - 08:12

Että minä VALMISTUN LÄHIHOITAJAKSI!!! Eilen oli viimeinen arviointikeskustelu ja työharjoittelu loppui siinä samalla. Nyt vietän vapaa päiviä ja ens viikolla ois sit enää yks koulupäivä ja valmistujaisbileet:) Kyllähän tää 1v 10kk oli melko puurtamista, joka viikko essee tai tentti. Kahteen kesään ei kunnon lomia ole ollut yms. Mutta kaikki se oli vaivan arvoista. ja olen tyytyväinen itseeni että jaksoin opiskella itsellene uuden ammatin. Tulevaisuudessa minut todennäköisesti nähdään Päiväkodissa töissä. Nyt keskitytään omiin lapsiin ja tulevaan vauvaan sekä tietty koiriin :)

Eilen kävin treenaamassa Niiskun ja Fiian kanssa. Niiskun treeneissä kerettiin vaikka ja mitä kun paikalla oli vaan kolme koirakkoa. Ekaks tehtiin neljän hypyn suoraa ja ei siinä persolla pikkukoiralla ollut mitään ongelmia ku nakkikuppi ja kasvattaja oli toisessa päässä vastassa:) Koira suorastaan lensi hyppyjen yli. toinenkin harjoitus meni toisella yrittämällä , on se vaan tarkaa tuo putkeen ohjaus. Vähän ku vippaa liikaa niin koira ei mene putkeen.  Kolmas harjoitus tuotti lievästi vaikeuksia kun se oli toi eka suora mut kahden hypyn jälkeen käännettiin putkeen ja sit loppu suora:) Ei pikkukoira oikein ymmärtänyt kun eka sai paahtaa suoraa täysillä ja sit yhtäkkiä pitää tiukasti kääntyäkkin välissä. No tämäkin onnistui kun otin yhdeltä hypyltä Tässä-käskyllä ja  palkaten käännöksiä putkeen.  Puolikkaat kepit mentiin irtaalleen ja vauhdilla.

Niiskun parina viime viikkona ollut paljon innostuneempi treeneistä. Luulen että kuukausi sit koiraan vaikutti se , että oli just oma juoksu loppunut ja sit alko Fiian juoksu ja viel tuo halliin siirtyminen. Niiskun piti tuumailla ihan selvästi tätä kaikkea mikä vaikutti treenimotivaatioon:)

Sit Fiian treeneihin. Juu ohjaajan jalka ei noussut enää yhtä kepeästi kuin viime viikolla. Mut nää harjotukset tekee Fiudelle tosi hyvää et jään jälkeen. Takaakierto hypyille irtos ihan hitsin kaukaa en ole ikinä uskaltanut sitä yritttää noin kaukaa mut nyt oli pakko:) Puomiakin otin taas niin et alastulolla ootti makupalat ja sinne se mama-koira pinkoi eikä jäänyt mua ootteleen. Kepit tehtiin samoin et makupala keppien päähän  ja melkein pelkää käskýttämistä ja koira pujotteli odottelematta mua. Wau hyvin siis meni! Kuinhan mulla on ohjaus sit hakusessa kun pääsen taas juokseen ja kisaamaan:)

Nyt juokasen aamukahvit ja me lähetään Niiskun kanssa vapaapäivän kunniaksi liikenteeseen. Ekaks etsiin itselle jotain vaatetta valmistujaisiin ja sit niiskun kasvattajalle kyläileen ja samalla Nipsukka saa trimmiä tassuihin ja korviin. Toivottavasti jokunen uusi kuvakin saadaan.

29.11.2009 - 20:01

Tällaisen asetelman tänään väsäsin eteisen pöydälle. Kortissa on yksi ihana Jouluruno  jonka löysin netistä.

20.11.2009 - 11:14

Joulu lähestyy ihanaa. Kynttilöitä on tullut poltettua ja tunnelmoitua joulusta. Ulos ei kannata katsoa ettei  pety. Pimeää, märkää ja loskaa, EN tykkää.

Viimeisessä harjoittelussa olen päiväkodissa tällä hetkellä. Enää reilu pari viikkoa niin sit loppuu. Eilen lähetin viimeiset tehtävät opettajalle ja nyt vaan odotan niiden hyväksyntää ja näyttöviikon aloitan ens torstaina. Ja sitpä ne ois 16pvä juhlat Samantassa.  Mitään juhlavampaa en ole vielä uskaltanut ostaa ku toi poju tuol masus kasvaa ni tiiä mihin säkkiin sitä ittensä saa kohta mahduttaa:)

Koirien kanssa olla treenattu. Fiialle tekee hyvää treenata nyt niin et se joutuu itsenäisesti irtoamaan ku mamma ei pysy perässä. Hyvin kyl parilla viimesellä kerralla on irronnut esim. keppeille ja puomin meni viimeksi lujaa ja pysähty vasta kontaktille mua ootteleen ku yleensä himmailee jo alastulolla aiemmin.

Lumi ei treenaa nyt säännöllisesti vaan sillon tällön pieniä pätkiä, ettei mun verenpaine sen kans kohoa:) Saanut kasvatella karvaa, massaa ja aivoja tän talven. Kesällä sit näyttelyihin.

Niisku käy Kirsin ja Jukan ohjaamissa treeneissä. pikku neiti on alkanut olemaan välissä ailahtelevainen treenihalukkuutensa kanssa. Joten pieniä pätkiä ja toistoja tarvii. Paljon teen sen kans muun ohessa kontaktin haku treeniä et Piisku tajuais et se on siel mun kans tekemässä tätä juttua. Niiskun veli Peikko osaa jo pujotella tosi hienosti. Mä oon kade!

tässäpä meidän kuulumisia tällä erää. Sunnuntaina menen kiduttamaan itseäni agikisoihin talkoillen. Saapa nähdä kuin emännän käy katsellessa muiden kisaamista. Se talkoilu ei siis ole kiduttamista vaan se kisojen katsominen. Mukavaa viikonloppua!!!

12.10.2009 - 08:51

Paljon onnea NIISKU , paljon onneaaa vaaan!!!! Laulettiin aamulla Niiskulle:)

Meidän ihana elo/ilopilleri täyttää tänään kokonaista 1-v!!! Aika on mennyt ihan hurjan nopeesti tän ihanan pikkusheltin kanssa. Päivääkään en ole katunut että tämä neiti meille otettiin. Kyllä tämä pikkukoira on sulostuttanut koko perheen!!

ISO KIITOS KIRSILLE JA JUKALLE KUN TÄMÄN NEITOSEN MEILLE OLETTE ANTANEET!!!

Tänään meidän koirulit saavat herkutella luilla ja maksalaatikolla!!!

Tässäpä eiliseltä aamuiselta perhekävelyltä neidistä kuvia. Samoja kuvia löytyy myös kasvattajan blogista.

HUOM! muistan aikoja kun yritettiin saada neiti poseeraamaan etes sekuntti yhes kohti et saadaan kuva, no nyt tää ainakin onnistuu paremmin:)

JA PEIKOLLE MYÖS SYNDEONNITTELUJA JA RAPSUTUKSIA!!! JATKETAAN SAMAAN MALLIIN:)

30.09.2009 - 12:55

Eilen kävin vähän shoppailemassa ennen treenejä.

Vauva sai vaatteita:) minäkö muka tykkään raidoista.

Ompeluinnostukseni ei ota laantuakseen. Odotan kotiin jäämistä ja askarteluhuoneen valmistumista. kankaita siis ostin ja niistä olisi tarkoitus tehdä Tildajuttuja ja jotain muutakin. Mulla odottaa tuolla jo ruskea velourkangas josta vaaville olis tarkotus tehä ainaki housut. Sit odottaa pyyhekangasta josta tarkotus tehdä viilennysloimia koirille ens kesäksi. Ne on jo leikattuna ei tarttis ku ommella.  

Eiliset treenit meni ihan Ok. En mä enää pysy suorien putkien kanssa Fiian peräs yhtään. Täytynee tehdä pientä pyöritysharjoitusta :)

29.09.2009 - 11:06

On tuo työharjoittelu vienyt niin ajan et ei mukamaste ole kerennyt kuulumisia päivittää. Me jäätiin Fiian kanssa nyt kisatauolle kasvattelemaan ohjaajan mahaa:)Viimeiset kisat oli siis noi syyskuun OKK.n kisat joista kävimme hakemassa tuplanollat molemmat sijoituksilla 6.  ei paha. kyllä huomas että oma liikkuminen ei ollut enää niin sulavaa. Toisen radan jälkeen maaliin päästyäni tuntui et henki loppuu ja jalat ei kanna. Seuraavana päivänä kävely olikin kuin viimeisillään olisin raskaana molemmista jaloista revähti nivustaipeista lihakset:/ Oli aika jäädä siis tauolle. treenaillaan kuitenki niin pitkään ku mahdollista mut tehdään lyhempiä pätkiä tai yksittäisiä estetreenejä. Viime tiistaina melkoisessa sateessa  tehtiin treeneissä MM-koukeroita ja  hyvin koira pelitti ja Leet muistin tehdä ja se toimii meillä.

Niisku ei ole enää pentu:( Siitä tuli viime viikolla nainen , sillä ku alko ensimmäinen juoksu. Käytös ennen juoksua oli jotain käsittämätöntä. Niisku ja Fiia otti yhteen ( Niisku kun ensin monta päivää härnäs Fiia roikkumalla sen karvoissa ja räkyttämällä korvaan) Yks päivä Fiia ei sitä enää jaksanu vaan päätti hienovaraisesti pyöräyttää sheltin nurmikolla ni mitä tekee pikku peto. Syöksyy Fiian kimppuun ihan raivona hampaat irvessä. Tässä vaiheessa olin jo valmistautunut lopettamaan nujakoinnin , mut mun ei tarttenu puuttua ku Fiia katto Niiskua huuli pyöreenä ja lähti tilanteesta pois. Arvatkaapa nousiko Niiskun ego taas hieman:) No ku parin päivän päästä tästä tilanteesta alko juoksu niin tilanne rauhottui. Nyt ei pikku ego peto härnää Fiia enää. Niisku aloittaa agilityn nyt lokakuussa ihan virallisissa treeneissä:) Koutseina itse ego pedon kasvattajat:) Saapa nähdä mitä talven aikana tullaan oppimaan.

Fiia ja Lumi treenailee talven vuorotellen mun voinnin mukaan tietysti. Molemmilla belgitytöillä on kasvamassa mahtavat turkit joten uusia kuvia täytyy likoista saada ku turkit kunnossa. katsoin Lumen lihaksia et vaikka se on tällä hetkellä laihe sil on tosi mahtavat lihakset ja paljon jykevämmän oloinen ku äitinsä. Ens kesänä olis tarkotus tuota Lumpparia käyttää useammassa näyttelyssä.

 Maha senku kasvaa onneksi ei ole vielä hirvee möhköfantti olo, et saa käytyä työharjoittelut loppuun. Poika yksiössään vaan on niin kova potkimaan et välissä on vaikeeta olla ku monottaa ihan tosissaan:) Tänään olisi syksyn viimeiset ulkotreenit ja on se ihana siirtyä sisätiloihin treenaamaan. 

06.09.2009 - 13:28

Eilen kisattiin Kas:n kisoissa piirinmestaruuksista. Eka radalta nolla. Fiia jäi hirveesti oottaan multa käskyjä eikä oikein irronnut. Huomasin itsestäni ettei liikkuminen ollut enää niin sulavaa. Tämä nolla siis sinetöi osallistumisoikeuden ensi kesän agin Sm-kisoihin:)

Toka rata oli  enemmän haltuunottamista. Yks rima tuli alas:( Otin Fiian liian tiukasti haltuun pakkovalssissa. pakko vähän vääntää veistä omas haavassa. Jos rima ei olisi tippunut olisimme tämän kisan voittaneet  saaneet hyppysertin, saaneet hyppyvalion arvon, saaneet karsintoihin tarvittavan voiton, ja voittaneet piirinmestaruuden:( Helppohan se on jossitella näin jälkikäteen. Mua vaan ärsyttää toi riman tiputus hirveesti kun meillä noita riman tiputuksia ei normaalisti ole.  Nooh saatiin me siis Piirinmestaruus HOPEAA!!! Viime vuonna olimme kuudensia joten parannusta tuli ja jäipähän taas parantamisen varaa ensi vuoteen:)

Piirinmestaruuksissa palkittiin vaan ensimmäiseksi tullut mikä tietysti harmitti. Kisakirjaan ei tullut merkintää ja palkintojen jaossa ei edes sanottu muuta ku voittajan nimi. Muut sijoitukset kuulutettiin jossain kisoijen välissä. Minusta tämä oli vähän omituista.  Pitää yrittää itse  muistaa et on joskus tullut hopeaa Pm-kisoista. 

Erityisonnitteluja Jukalle ja Macylle  minien piirinmestaruusvoitosta, serkku Mirjalle ja Muskalle medien piirinmestar voitosta ja Okk:n minijoukkueille 1. ja 3. sijoituksesta!

 

Viime viikko oli aika raskas viikko kun aloitin työharjoittelun joten en ole ehtinyt viime vkl belgien rotumestaruuksista kirjoittaa. Yksilöissä ei menestystä tullut mutta WCD joukkue voitti rotumestaruus kultaa:) Hyvä me. Joukkue koostui kennel Willow Creekin kasvateista ja yhdestä Dubion vanhistuksesta eli meidän Fiiasta! Kiitos Kati mukavasta matkaseurasta ja Aulille kiitos majoituksesta. Fiialta Bassolle terkkuja. Fiia oli ihan onnessaan Basson näkemisestä.

Ensi viikonloppuna on viel kaksi kisastarttia ja sit me jäädään kisatauolle.

Niiskun kans otettiin viime tiistaina keppejä ja het typy tajus mistä on kyse. Puomi mentiin myös irtaalleen ja yhdel hypyl tehtiin kasia lelu kädes ni jopa oli neidis virtaa ja vauhtia :) Ai niin Niiskun kasvattaja on saanut kennelnimen eli tätä nykyä Nipsukan virallinen nimi on TAIKAHÄNNÄN NIISKUNEITI !

TULEVAT TAPAHTUMAT 2010

6.-7.3 KAS AGI FIIA 

28.3 OKK AGI FIIA

13.5 KEMI AGI FIIA

22-23.5 OKK AGI FIIA+YLITOIMITSIJA

2.6 KEMINMAA AGI FIIA

13.6. SUOMUSSALMI NÄYTTELY NIISKU

19-20.6 SM-AGI VANTAA FIIA

10-11.7 OULU NÄYTTELYT FIIA, LUMI NIISKU

6.8 KUOPIO SAWO SHOW (PERJ.) LUMI , FIIA

14-15.8 OKK AGI FIIA

 
SM-AGI 2010

6.6.09  Kemi agi0

6.6.09 Kemi agi0

15.8.09 Oulu agi0

15.8.09 Oulu agi0

16.8.09 Oulu hyp0

16.8.09 Oulu agi0

5.9.09 Oulu  agi0

13.9.09 Oulu hyp0

13.9.09 Oulu agi0